Feenikslaulu 5: Sielunsiipi
– Tippsundin leirikeskus, Taivassalo
Varjosaastekatastrofista on kulunut noin kolme vuotta. Pimeä saaste herätti vuosituhansia uinuneita muinaisia voimia ja heikensi ikivanhoja suojataikoja. Joitain tällaisia vanhoja suojia on nyt lopullisesti murentunut, mikä on hiljattain paljastanut kauan sitten piilotettuja alueita. Samaan aikaan magiakenttään on alkanut ilmestyä pieniä epäluonnollisia reikiä ympäri Eurooppaa, ja taikaväki on alkanut hätääntyä siitä, että he saattavat olla paljastumassa jästeille. Jonkinlainen jästitutkimusryhmä on löytänyt keinon tuhota taikuutta, eivätkä velhot ole vielä keksineet miten magiakentän reiät voisi peruuttaa.
Varjosaasteen hajottamien ikivanhojen suojien takaa on paljastunut raunioitunut Enaid-niminen kylä Walesin rannalla, jossa on asunut jumallintuja palvova heimo. Legendan mukaan yhdeksän jumallintua pelastavat taikuuden tuhon partaalta, ja yksi niistä ehkä nukkuu juuri tässä kylässä. Velhojen neuvoston päätöksestä sankarimme ovat päättäneet yrittää linnun herättämistä.
Nyt joukko velhoja ja noitia on kokoontunut vastikään ilmestyneelle arkeologiselle löydöspaikalle. Mukana on eri alojen asiantuntijoita, tutkijoita, virkamiehiä, vapaaehtoisia apulaisia ja muuta asiasta kiinnostunutta sekalaista sakkia. Pelin alkaessa on in-game maanantai-ilta 19.5.2003.
Sielunsiipi on kampanjan viides iso osa. Se pelattiin 19.–21.5.2017 Tippsundin leirikeskuksessa Taivassalossa. Peli kesti pe-illasta la-iltaan ja sisälsi kuvitteellista jumaltarustoa, muinaishistoriaa, arkeologiaa, eeppistä maailmanpelastusta, värikästä suhdedraamaa ja fantsuja juonia.