Valakias on puhunut, ja hänen sanansa kantautuvat meren yli Pohjoisen Porttiin asti: koko Carantian manner kuuluu ikuisesti Aarnivalkean kruunulle.

Uusi manner ei ole enää vain seikkailijoiden, uudisasukkaiden ja onnenetsijöiden kaukainen mahdollisuus. Siitä on tullut kruunun asia ja sitä myöten myös koko valtakunnan asia. Pohjoisen Porttiin on saapunut kuninkaan verovouti, jonka mukana tulevat sotaverojen vaatimukset ja muistutus siitä, että verovapaus on harvoin ikuista. Carantialle oli luvattu vapauksia, mutta Vanhan Mantereen hoveissa lupaukset taipuvat nopeasti, kun idässä nousee uhka ja sotaan tarvitaan kultaa, terästä ja väkeä.

Pohjoisen Portissa kutsutaan koolle käräjät. Paikalle saapuvat kylän asukkaat, killat, kauppahuoneet, aateliset, papit, velhot, lähettiläät ja nekin, joilla ei ole virallista asemaa, mutta sitäkin enemmän syitä tulla kuulluiksi. Osa haluaa vannoa kruunulle uskollisuutta ja turvata asemansa uudessa järjestyksessä. Osa kysyy, millä oikeudella Valakias voi omistaa maan, jota hänen sotilaansa eivät ole valloittaneet ja jonka vaaroja ovat kantaneet muut. Osa näkee jopa verovoudin saapumisessa mahdollisuuksia. Samaan aikaan sodan varjo pitenee. Idän Valtias ja imperiumi eivät ole enää kaukaisia huhuja, vaan lähestyvä uhka, jota vastaan Aarnivalkea etsii liittolaisia ja resursseja.