Vuosi on 1967. Jotenkin elämä on löytänyt tavan jatkua maailmansotien kauheuksien jälkeen. Radiossa pauhaa The Beatles ja Rolling Stones. Yhdysvaltojen presidentti on luvannut, että he laittavat ensimmäisen miehen kuuhun ennen vuosikymmenen loppua. Hippiliike on voimakkaimmillaan, ja free love -ajatus ravistelee yhteiskunnan tuttuja raameja. Kaiken taustalla kuitenkin jyllää kylmä sota, ja ainoastaan kauhun tasapaino pitää ydinaseuhan kurissa. Nuoria miehiä lähetetään Vietnamiin sotimaan, ja monet heistä eivät koskaan palaa. Tulenkatkuisessa puheessa Martin Luther King Jr. kutsuu Yhdysvaltoja maailman suurimmaksi väkivallan lietsojaksi.

Paikallislehti Hatchetfield Gazetten toimitiloissa valot syttyvät yksi toisen perään. Päivät toistavat totuttua kaavaa, vaikka maailma muuttuu ympärillä. Tuli sitten räntää tai vettä tai ydintalvi, seuraavan lehden on mentävä painoon yökolmeen mennessä. Vaihtelevien työolojen ja jatkuvan paineen alla Hatchetfield Gazettesta on muovautunut omintakeinen, mutta tiivis yhteisö. Noiden neljän seinän sisään mahtuu raudanlujaa ystävyyttä, katkeruutta ja kateutta, orastavaa romanssia, sekä vuosikausia kätkettyjä kaunoja.

Tänään kirjoituskoneet ovat hetken vaiti. Toimituksessa käy kauhea kuhina. Ihmiset puhaltavat täyteen ilmapalloja, levittelevät seinille lippunauhaa ja jakavat muille paukkuserpentiiniä. On toki totta, että arvon päivänsankari ei ole ihan jokaisen ihanne työkaveri – jotkut kaunat on hankala jättää taakse. Siitä huolimatta tunnelma on innostuneen odottava. Kamera on katsottu valmiiksi. Koska tahansa mitään tietämätön päivänsankari saapuu töihin, ja yllättynyt ilme ikuistetaan filmille. Josko tästä juhlahumusta voisi nauttia edes pienen hetken, ennen kuin on aika palata takaisin arkeen…