Vuosi on 1987. Kehitys on vuosikymmenen ydinsana, taloudessa menee hyvin, elokuva- ja musiikkiala kukoistavat, ja vaikka maassa laajemmin keskustellaankin huumeiden haitoista ja saatananpalvonnan noususta, on elämä idyllistä ja toiveikasta. Nuorison keskuudessa suuressa suosiossa ovat walkmanit ja mulletit, pelihalleissa ja dinereissa notkutaan niin koulun jälkeen kuin viikonloppuisinkin, ja nahka- tai farkkutakeilta ei voi välttyä edes helteiden keskellä.

Myös Hatchetfieldissä muutoksen tuulet puhaltavat, sillä historiallinen Vanha Mylly, jossa monet kaupunkilaiset ovat viettäneet kesiään erilaisten leirien merkeissä, on määrätty purettavaksi uuden ja upean ostoskeskuksen tieltä. Kuitenkin vielä olisi aikaa yhdelle, viimeiselle kesäleirille Vanhalla Myllyllä, ja hetki aikaa olla villi ja vapaa ennen koulujen alkua, nauttia Madonnasta ja Michael Jacksonista sekä kilpailla siitä kenen pelisalin pistetili on suurin. Ja jos tämä on kerran Vanhan Myllyn viimeinen leiri, olkoon se paras ja villein leiri mitä mylly on koskaan nähnyt! Ehkäpä hauskanpito myös hiljentää osallistujien takaraivossa kolkuttelevat, syvään upotetut ajatukset, jotka liplattavat kuin hellät aallot tajunnan rajapinnoilla. Eihän patoa saisi päästää murtumaan, sillä silloin pohjamutien liejut hyökyisivät mielen rannoille ja sieltä kaikkien katseiden alle.

Myllyn viereinen järvi peilaa tyyntä taivasta bussien saapuessa pihamaalle. Aurinko veden pinnasta heijastuneena on kuin suuri alati leiriläisiä tarkkaileva silmä, ja pienen hetken ajan mielessä välähtävät viimeaikaiset painajaiset hukkumisesta ja pakenemisesta.