Armon vuonna 1695 oli nälänhätä suuri. Suomessa oli ollut huono satovuosi, joka sai ihmiset pelkäämään tulevaa talvea ruoan loppumisen vuoksi. Levottomuuden lisääntyivät kun nälkäiset talonpojat ryhtyivät ryöstelemään naapurikyliä ja matkustajia. Pelokkaat ihmiset turvautuvat entistä tiukemmin Jumalaan pelastuksen toivossa.

Tämä ei ole kuitenkaan tarina ihmisistä. Tämä on tarina luonnonhengistä, henkiolennoista, maanalaisista, haltijoista, väestä – moninimisestä kansasta, joka elää ihmisten maailman rinnalla omassa maailmassaan jonka vain ohut verho erottaa. Väki elää omilla säännöillään viihtyen paljolti omiensa parissa, myös he ovat hieman paikastaan riippuen kanssakäymisissä myös ihmisten kanssa.

Tämä nimenomainen tarina keskittyy pienelle ihmisten hylkäämälle Hannun torppana tunnetulle alueelle, jonka ympäristössä asuvat veden- ja metsänväki ovat ajautuneet melkein sotaan keskenään riitojen tulehduttamiensa välien vuoksi. Torpan saunaa yksinään ylläpitävä Saunatonttu on viimein kyllästynyt tilanteeseen, ja kutsunut koolle kummankin väen edustajat setvimään asiansa. Saa hän samalla opetettua vähän aikaa sitten saapuneelle oppilaalleen kotitontulle kuinka tontut oikein pyrkivät pitämään yllä maailman järjestystä, sillä entisaikojen valvojina toimineesta vuorenväestä ei ole kukaan kuullut vuosisatoihin.